Lokakuu ei ole joka kuu:Päivät pienet pilvelliset,yöt pitkät ja pimeät.Halla hanhen siiven alla,talvi joutsenen takana
Savolais-hämäläinen kansanruno (lähde: Taivaannaula)
Syysloman häämöttäessä nurkan takana on hyvä vilkaista hieman taustapeiliin ja tarkastella, millaisia asioita olemmekaan tämän syksyn aikana puuhastelleet. Tätä mietintää teemme tällä alkavalla viikolla päivittäin & samalla pohdimme millaisia taitoja, kokemuksia, onnistumisia ja innostumisia olemme elo-syyskuun aikana keränneet plakkariin. Pohdintojen antia pääset lukemaan blogistamme myöhemmin.
Open silmin syksyn aikana olemme keskittyneet erityisesti kolmeen osa-alueeseen. Ensimmäisenä ja ehkä eniten painottuneimpana tekemisen tapana olemme keskittyneet harjoittelemaan yhdessä toimimisen ja tekemisen taitoja monipuolisesti. Yhdessä pientenkin asioiden pohtiminen ja pähkäileminen on moninkertaisesti antoisampaa, kun yksin pakertaminen. Toinen kaikki oppiaineet läpäisevä punainen lanka on ollut kuvalla kertominen ja kirjoittaminen. Olemme tämän avuksi ja ohessa harjoitelleet myös erilaisten tvt-laitteiden hyödyntämistä apuvälineenä. Kolmantena olemme keskittyneet kunkin oppilaan vahvuuksien tunnistamiseen ja löytämiseen. Miten omia vahvuuksia voi käyttää uuden oppimisessa ja miten yhdessä toimiessa kunkin jäsenen vahvuuksia voidaan hyödyntää. Tähän liittyy myös oman roolin tarkastelu oppimisprosessissa. Lyhykäisyydessään luokassa on kovasti paljon syksyn aikana rupateltu, pohdittu, puettu ajatuksia ja omaa pohdintaa sanoiksi, sekä kuunneltu omien ajatusten ja pohdintojen lisäksi kavereiden tuumailuja. Ette arvaakaan, kuinka taitavia tuumailijoita meidän luokan tyypeistä on kuoriutunutkaan! Niin huimaa on ollut näiden taitojen karttuminen, että tämä ope on kyllä vallan pakahtua ylpeydestä😍!
Syysloman jälkeen yhtenäiskoulussamme vaihtuu jakso, jolloin lukujärjestykset muuttuvat myös meiltä alakoululaisilta. On siis ihan hyvä, että "lukujärjestys"- välilehdeltä ei vielä(kään) tuota lukkaria löydi. Se nimittäin olisi vanha heti tämän viikon jälkeen.
Jokainen päivä koulussa on oppimista myös opelle. Esimerkkinä siitä on vaikkapa se, että ennen lomaa pitäisi porukalla tehdä TikTok-challenge. Huhhuh, onneksi tässä on reilusti aikaa harjoitella!